Postmodernismi
on 1900-luvun loppupuolella (1960-luku →) Pohjois-Amerikassa
syntynyt tyylisuuntaus, joka on vaikuttanut esimerkiksi
arkkitehtuuriin, filosofiaan ja kirjallisuuteen.
Postmodernismi
sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, kun
populaarikulttuurin merkitys kasvoi ja kansainvälistyi, jonka
lisäksi viestimet ja media muuttuivat merkittävästi.
Postmodernismiin
kuuluu olennaisesti modernismin kommentointi, leikillisyys, ironia,
synkkä huumori, korostunut intertekstuaalisuus, metafiktiivisyys
(metafiktio = tietoisuus
fiktiivisyydestä etualalla),
kielelliset ja kerronnalliset kokeilut, eri tyylien sekoittelu ja niiden
kokeilu, sekä erilaisten määritelmien moninaisuus. Kaiken
kyseenalaistaminen tai kieltäminen liittyy oleennaisesti
postmodernismiseen ajattelutapaan. Tulkinnoille jätetään yleensä
paljon tilaa.
Donald
Barthelme
Donald Barthelme oli yhdysvaltalainen kirjailija jonka tyyli oli hyvin leikkisää sekä postmodernistista. Hän julkaisi ensimmäisen novellinsa vuonna 1961 ja ”The New Yorker” -lehti julkaisi hänen novellejaan menestyksekkäästi. Hän eli 1931-1989. Barthelme toimi myös professorina Bostonin ja Buffalon yliopistoilla.
Thomas
Pynchon
Newyorkilainen Thomas
Pynchon on syntynyt 8.5.1937 ja hän kuuluu postmodernien
kirjailijoiden etupiiriin. Hänen pääteoksenaan pidetään romaania
Painovoiman sateenkaari,
jota pidetään postmodernistisena vastineena James Joycen
Odysseuksesta.
John
Barth
John
Barthin nimi liitetään usein postmodernismiin. Hän on kirjoittanut
monia postmodernistisia romaaneja. Esimerkiksi teoksestaan The
Sot-Weed Factor hän on
todennut että se on romaani, joka jäljittelee romaanin muotoa, ja
sen on kirjoittanut kirjailija, joka jäljittelee kirjailijan roolia.
Tino, Joni & Nora J