Hiljalleen modernisoituva yhteiskunta ei kyennyt huolehtimaan kaikista kansalaisistaan ja ongelmat alkoivat kasaantua ja tulla näkyviin. Kirjailijat käänsivätkin katseensa elämän varjoupuoliin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Etenkin sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ja köyhälistön elämä tulivat näkyviksi 1850 -luvulla kehittyneen realismin myötä. Kurjat työolot ja riisto nousivat keskeisiksi teemoiksi kirjoissa.
Realististen kirjailijoiden tarkoituksena oli kuvata todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti oli ja samalla nostaa esiin erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Realismi siis toisin sanoen vastusti aiempaa idealistista ja romanttista kirjallisuuskäsitystä. Maailman selittäminen romanttisesti, mystisesti ja uskonnollisesti väheni ja miltei lopppui. Esimerkiksi ihmisten oloja ja elämää ei enää haluttu kuvata ihanteellisessa valossa, vaan pyrittiin näyttämään todellisuuden karuus, sitä kaunistelematta.
Teoreettiset aatteet realismin takana
1) Positivismi - todellisuutta on se, mikä on silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa sekä mitattavissa matemaattisin mittatikuin (Auguste Comte)
2) Karl Marxin opit "köyhä ihminen ei ole itse syypää kurjuuteensa vaan on taloudellisten lakien uhri"
3) Darvinismi (evoluutioteoria)
Tyypilliset piirteet kirjallisuudessa ja muissa taiteissa
Realismille ominainen piirre on sen nimensä mukainen pyrkimys todenmukaisuuteen ja irti ihanteellisuudesta, yliluonnolisuuksista ja epäuskottavuudesta. Realismiin luokiteltavat teokset pyrkivät myös usein osoittamaan jonkin näköistä yhteiskunnallista kritiikkiä. Tämän kritiikin kohteena oli usein keskiluokka ja se oli peräisin työväenluokalta.
Todellisuuden kuvaamiseen pyrkiessä tunteiden sija taiteessa alkoi väistyä. Mielikuvituksesta tuli vähemmän arvostettua, sillä sen katsottiin vääristävän todellisuutta ja näin olevan haitaksi "todelliselle taiteelle".
Kauden tunnettuja kirjailijoita ja teoksia
Ranska
Gustave Flaubert
Gustave Flaubert oli 1821 -1880 elänyt ranskalainen realismin ajan kirjailija ja intellektuelli. Hänen tunnetuin teoksensa on romaani "Rouva Bovary", joka kertoo naisesta, joka on hulvaantunut romanttisesta kirjallisuudesta ja pyrkii elämään lukemansa mukaan. Kirja siis itsessään tuntuu pilailevan maailmaa aiemmin vallinneen taiteensuuntauksen, eli romantiikan kustannuksella. (Tosin Flaubert on ilmaissut, ettei katsonut olevansa moisen yläpuolella sanoessaan "Minä itse olen rouva Bovary.")
Honoré de Balzac
Yksi tunnetuimmista teoksistUkko Goriot.
Englanti
Charles Dickens
Charles Dickens (1812-1870) oli englantilainen viihdekirjailija. Hänen tuotoksiinsa liittyi usein romantiikkan päin nojaavia hahmoja ja realismille epätavallista fantasiamaisuutta. Tästä huolimatta hän kuvaa viktoriaanista maailmaa todenmukaisesti ja erityisesti 'lasten maailmaa' ja sen julmuuksia. Kirjoittaessaan hän pyrkii tarkkaan todenmukaisuuteen.
Charlotte Brönte: Merkittävin teos Kotiopettajaren Romaani
Emily Brönte: Merkittävin teos Humiseva Harju
Mary Ann Evans (George Eliot): Merkittävin teos Rehdin miehen rakkaus
Venäjä
Fjodor Dostojevski
Vuosina 1821-1881 elänyt Dostojevski kuvasi ihmsmieltä hyvin monipuolisesti. Hänen hahmonsa eivät asetu yleisiin rooleihin vaan hän kykeni löytämään paantuneimmasta rikollisestakin jotain hyvää. Dickensin tavoin Dostojevski kuvasi paljon lapsien kohtaamia ongelmia. Tämän lisäksi esim. hänen ortodoksisuutensa paistoi usein hänen kirjoituksistaan läpi. Tämä näkyy mm. vahvasti hänen yhdessä merkittävämmissään romaaneissaan "Rikos ja rangaistus" katumuksen teemana.
Leo Tolstoinnna Karenina ja Sota ja rauha
Yhdysvallat
Mark Twain
Mark Twain oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan humoristisista ja satiirisista teoksistaan. Twain eli vuosina 1835-1910 ja hän oli aikansa tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen kehityskertomuksensa pohjautuvat paljolti hänen omiin kasvukokemuksiinsa Yhdysvaltojen etelävaltioissa, erityisesti Mississippijoen varrella. Twainin tunnetuimpia teoksia ovat: Huckleberry Finnin seikkailut (Adventures of Huckleberry Finn) ja Tom Sawyerin seikkailut.
Norja
Henrik Ibsen
Teoksia (näytelmiä): Nukkekoti ja Villisorsa.
Suomi
Minna Canth
Juhani Aho
Työnne on erittäin kattava, havainnollistava ja selkeä. Esittelette realistisia kirjailijoita ympäri maailmaa, ja realismin taustat ja pyrkimykset tulee esiteltyä kattavasti. Työn ulkoasu on huoliteltu ja kuvat hyvin valittu.
VastaaPoistaEsiinnyitte rauhallisesti ja esityksestänne tuli esiin se, että olitte paneutuneet aiheeseenne hyvin. Realististen maalausten näyttäminen konkretisoi hyvin aihettanne. Realismia olisi voinut havainnoida lisää esim. näyttämällä otoksia dokumentista, jostakin elokuvasta tms.
Käyttämänne lähteet saisivat olla näkyvissä alustuksessa (sekä teksti- että kuvalähteet). Työnne arvosana on K.