Klassismi ja valistus

Klassismi (1700-1800-luku)

Barokin ja Rokokoon jälkeen syntynyt taidesuuntaus, joka halusi yhdistää kummankin parhaat puolensa.

Barokki oli mahtipontista ja pöyhkeilevää kun taas rokokoo koristeellista ja hienovaraista.

Klassismin piirteitä olivat yleismaailmallisesti katsottuna symmetria, tasapaino, maltillisuus, luonnollisuus ja tyylikkyys.

Nämä piirteet pätevät lähes joka taiteen alalla klassismissa.

Klassismin aikana pidettiin antiikin Kreikan ja Rooman taidetta ja kirjallisuutta esikuvana.

Klassismin kirjallisuus Antiikin ihailu näkyi kaikilla taiteenaloilla. Kirjallisuudessa pyrittiin muodon ja ilmauksen selkeyteen ja tasapainoisuuteen ja sopusuhtaisuuteen.

Klassismin draamassa noudatettiin kolmen ykseyden sääntöä, jossa Aristoteleen määritelmän mukaan draaman tulee olla kokonainen, loppuun suoritettu ja pituudeltaan rajoitettu.

Tragedia

Suosittuja klassismin draamassa; aiheet olivat antiikin historiasta ja mytologiasta, mutta myös raamatullisia ja itämaisia aiheita suosittiin.

Tragedioissa kohtalolla ja ihmisen luonteella oli toisiaan täydentävä merkitys.

Komedia

Klassismin komedia käytti hyväkseen vanhoja kansankomedioita uudistamalla ajan vaatimusten mukaisesti.

Klassismin komediakirjailijoista tunnetuin ja menestynein oli Molière.

Epäluonnollisuus ja ihmisluonne olivat hänen näytelmiensä toistuvia teemoja.

Komedioissa saattoi olla myös draaginen puolensa.

Mm. Molièrelle oli keskeistä vaatimus ajan, paikan ja toiminnan ykseys.



Valistuksen aika

Järjen, hyödyn ja loogisuuden aika.

Kaikenlainen tieteellinen, empiirinen ja kokeellinen tapa lähestyä todellisuutta.

Kirjailijat ja taiteilijat halusivat ns."katsoa totuutta silmiin".

Kehitys optimismi oli aate, joka oli suuri vaikuttaja noina aikoina:(tiede ja järki voivat ratkaista kaikki kysymykset maailmassa).

Valistuksen ajan kirjallisuus sisälsi uusia piirteitä kirjallisuudessa, mutta uutta kaunokirjallisuuden tyyliä se ei tuonut. Valistusajan kirjallisuus sisälsi paljon tietoa, ja tieteellistä termistöä käytettiin paljon kirjallisuudessa. Mm. asiaproosissa käytetään tieteellistä termistöä.

Valistuksen ajan edeltäneen klassismin kirjoitustyyli pyrki olemaan tasapainoista ja hyvin muotoiltua, kun taas valistuksen ajan kirjallisuus pyrki tuomaan faktan ja tiedon esille. Keskeistä valistuksen ajan kirjallisuudelle oli toisaalta myös selkeys ja konkreettinen kieli.

Suurin osa valistuksen ajan kirjallisuuden teksteistä oli faktatietoa, mielikuvituksen käyttö oli hyvin vähäistä. Kirjallisuudessa jätettiin kaikki epäoleelliset asiat pois, kuten tunteiden ja mielialojen kuvailu.

Valistuskirjallisuus syntyi ensisijaisesti porvaristoa varten mutta myöhemmin yleistyvien sanomalehtien avulla lukijakuntaa kertyi lisää eri yhteiskuntaluokista.

Kirjailijoiden tavoitteena oli antaa ihmisille tietoa maailmasta ja saada ihmiset ajattelemaan ja pohtimaan erilaisia asioita mm. tieteenvalossa.

Kirjallisuus antoi tietoa esimerkiksi luonnosta, ihmisestä, taloudesta ja politiikasta.

Kirjailijoiden kritiikin kohteena oli usein uskonto, yksinvaltius ja yhteiskunnan erilaiset epäkohdat.

Matkailukirjallisuus oli yksi keino antaa kritiikkiä esimerkiksi oman valtion “toimivuudesta” kun kirjailijat vertasivat toisen maan oloja oman maan oloihin.

Sensurointi

Valistuksen aikana sensuroitiin useita teoksia. Tämän seurauksena kirjailijat piilottivat sanomansa satuihin ja muihin tarinoihin, joissa ne epäsuorasti kertoivat mitä kirjailija halusi antaa ilmi.


VALISTUKSEN PÄÄASIAT
1. ENIMMÄKSEEN FAKTAKIRJALLISUUTTA

2. EI LUONUT KAUNOKIRJALLISUUDEN TYYLIÄ MUTTA UUSI ASIAPROOSA KIRJALLISUUS SYNTYI.

3. PEITTI SANOMANSA SATUIHIN JA TARINOIHIN SENSUURIN TAKIA.